Espoon työväenopiston tuntiopettajien tiedote 31.5.2023

Valtavan iso kiitos tästä keväästä. Kevään kursseilta saamiemme asiakaspalautteiden mukaan (asteikko 1–5) 

  • 75% palautteen antajista arvioi opettajan asiantuntemuksen arvosanalla 5 
  • 70% palautteen antajista arvioi opetustaidon arvosanalla 5 
  • 66% palautteen antajista arvioi opettajan ja oppijan välisen vuorovaikutuksen arvosanalla 5 
  • 64% palautteen antajista on arvioinut kurssin olevan hyödyksi jatkoa ajatellen arvosanalla 5 

Kiitos hyvästä työstänne, vain laadukas opetustyö voi tuottaa näin hyviä asiakaspalautteita. 

Ajankohtaista

Kevätkauden päättävistä asioita tiedotettiin laajasti edellisessä tuntiopettajatiedotteessa. Vahtimestarit muistuttavat vielä avainten palauttamisesta: Avaimet tulee palauttaa takaisin vahtimestareille opetuksen päättyessä. Palauttamattomista avaimista peritään uuden avaimen hankintakulut. 

Omnian toimipisteissä ei ole aulapalveluita kesäaikaan normaalisti. Kesällä 26.6.–30.7. välisenä aikana aulapalvelut toimivat päivisin ainoastaan Kirkkokadulla. Kaikki Omniassa tapahtuva opetustoiminta tällä ajalla keskitetään Kirkkokadulle. 

Keväällä saimme Omnian sisäisessä innovaatiokilpailussa kunniamaininnan verkko-opetuksen kehittämisestä. Innovaatiopalkinnolla toteutamme kaikille avoimen verkko-opetuksen koulutuksen perjantaina 29.9. klo 13–15!  Matleena Laakso pitää webinaarin aiheesta Opiskelijoiden aktivointi ja yhteistyöskentely verkossa. Koulutuksen etäosallistumislinkki jaetaan lähempänä tapahtumaa. 

S2, luku- ja kirjoitustaidon opetuksen assistentti Merja Leppänen on siirtynyt eläkkeelle. Hänen työtään jatkaa Tatjana Butlere 040 642 9835, sähköposti tatjana.butlere@omnia.fi 

Työväenopiston väki on pääsääntöisesti lomalla koko heinäkuun. Tavoitat meidät taas heti elokuun alusta. 

Valmistaudumme jo syyskauteen 

Syksyn työsopimusten valmistelut ovat alkaneet. Saat pian sähköpostia koskien työsopimustasi. Tutustu viestiin huolella. Allekirjoita työsopimuksesi mahdollisimman pian. Muista toimittaa verokortti ohjeidemme mukaisesti Sarastiaan. Tuntiopettajan verotiedot eivät siirry automaattisesti verottajalta Sarastiaan.

Syyskauden avaava työväenopiston tuntiopettajien yhteinen tuntiopettajakokous OpeAreena pidetään lauantaina 2.9.2023 klo 10–14. OpeAreena järjestetään lähitapahtumana Tapiolan toimipisteessä. Tutustu alustavaan ohjelmaan ja ilmoittaudu (ilmonet.fi) mukaan jo tänään, viimeistään 15.8. mennessä. Ilmoittautuminen on sitova lounastarjoilun vuoksi. 

Tarvitsetko opetuksessasi omnia.fi tunnusta? Tutustu yhdessä suunnittelijasi kanssa tunnuksen voimassaoloon liittyviin seikkoihin huolella. Huolehdithan tunnuksen salasanan vaihdosta. Salasanan vaihto on keskeinen osa tunnuksen toimivuutta ja opetuksen sujuvuutta. 

Sinun on mahdollista saada opetuksen tueksi Padlet- ja Wordwall-lisenssit. Molempien alustojen käytöstä sovitaan suunnittelijan kanssa ja he hakevat sinulle käyttöoikeutta yhdessä koulutuspäällikön kanssa. Asiasta tulossa lisäselvitys tuntiopettajien sivustolle elokuun alkuun mennessä. 

Kursor ja verkko-opetus

Tuntiopettajien perehdytykset Kursor-järjestelmä ja verkko-opetus: Ilmoittautumiset ja linkit perehdytyksiin tulevat elokuun alussa tuntiopettajien sivustolle. 

Kursor järjestelmän perehdytys, toteutus Zoomissa 

Tunnusten teko, läsnäololistojen ja kurssipäiväkirjan täyttäminen, viestintä asiakkaille ja tarvittaessa matkalaskun teko 

  • Ma 21.8. 2023 klo 16.30–17.15 toteutetaan Zoomissa. Pidetään suomeksi. Tähän otetaan ilmoittautumiset. Ilmoittautuminen tiedotetaan ja avautuu elokuussa. 
  • Ti 12.9. 2023 klo 15–15.45 toteutetaan Zoomissa. Pidetään englanniksi. Tähän otetaan ilmoittautumiset. Ilmoittautuminen tiedotetaan ja avautuu elokuussa. 

Verkko-opetuksen perehdytys, Zoom- tai Teams-linkit tulevat tuntiopettajasivuille elokuun aikana 

Verkko-opetuksen yhteisissä perehdytyksissä käydään läpi opetuslinkin tekeminen ja sen vieminen Kursoriin, verkko-opetuksen kurssikirjeen teko ja sen lähettäminen Kursorin kautta. Perehdytyksistä tehdyt tallenteet tulevat myös tuntiopesivulle.

Viikko 33

  • to 17.8. klo 17–17.30 (Satu Luhtanen, suomeksi)   
  • to 17.8 klo 15.30–16 (Anna Schier, englanniksi)

Viikko 34

  • ti 22.8. klo 17–17.30 (Satu Luhtanen, suomeksi)   
  • to 24.8. klo 9–9.30 (Satu Luhtanen, suomeksi)  

Viikko 35

  • ma 28.8. klo 15.30–16 (Anna Schier, englanniksi) 

Muita perehdytyksiä

Oppiva ja osaava Teams -> elokuussa Teams ja Moodle-> tallennelinkin voi saada käyttöön niille, jotka eivät ole Teamsissa (kysy lisää Satu Luhtaselta

Zoom-perehdytys to 24.8. klo 15–16 (tallennetaan), Satu pitää (Zoom-tunnusprosessi + Zoomin perustoiminnot + Zoomin edistyneemmät toiminnot)  

Kaikille tarjotaan innovaatiopalkintorahalla toteutettava Matleena Laakson “verkko-opetuksen uudet tuulet” koulutus pe 29.9. klo 13–15. 

Moodle päivittyy

Omnian Moodle päivitetään elokuun alussa. 

Omnian Moodle päivitetään 1.8.2023 versiosta 3.9. versioon 4.1. 

Päivityksestä aiheutuu palveluun käyttökatko, jonka arvioitu kesto on klo 7–17. 

Päivitys tulee sisältämään monia parannuksia ja uusia ominaisuuksia, jotka tekevät oppimisesta helpompaa ja mukavampaa, kuten: 

  • Parannettu käyttöliittymä, joka on entistä helppokäyttöisempi ja saavutettavampi. Parannuksia tulee niin ympäristön navigaatioihin kuin kurssien aktiviteettien ikoneihin. 
  • Uusia työkaluja ja toimintoja. Mediamaisterin tuotekehitys on ahkeroinut ja luvassa on mm. lohkot opiskelijan kiinnostuksen kohteille sekä opettajan/kouluttajan tiedoille. 
  • Parannuksia olemassa oleviin työkaluihin. 

Voit käydä lukemassa uudistuksista, Mediamaisterin tuoteuutisista (mediamaisteri.com)

Tulevia muutoksia voitte kokeilla käytännössä demoympäristössänsä (mediamaisteri.com).

Oppiva Omnia

Oppiva.omnia.fi-sivusto suljetaan 31.8.2023 

Mikäli olet käyttänyt oppiva.omnia.fi-sivustoa huomioi seuraava: 

Oppiva.omnia.fi-sivuston sulkeuduttua sisältö ei ole enää saatavilla. Käythän siksi poimimassa itsellesi talteen haluamasi artikkelit. Huomaathan myös, että jos olet lisännyt omiin materiaaleihisi linkkejä oppiva-omnia.fi-sivuston artikkeleihin, nämä lakkaavat toimimasta myös 31.8.2023.   

Suuri kiitos teille kaikille kevätlukukaudella opettaneille! Syksyllä aloittaa myös uusia opettajia: tervetuloa joukkoon mukaan!  

Nautitaan kaikki Suomen kesästä. Oikein hyvää kesää kaikille!